keskiviikko 20. elokuuta 2014

MY SUMMER - JULY

 Ensimmäiset kuvat heinäkuulta on Summer Upista! Mä suuntasin Mukkulan rantaan ainoastaan lauantaina, vaikkakin perjantain artistitarjonta olis kiinnostanut paljon enemmän, mutta olin luvannut lähteä mökille perjantaiksi niin no can do. Oli ihan hauska ilta, näki ainakin paljon tuttuja ja kavereita, sää oli lämmin ja tunnelma hyvä! 
 Summer Upin jälkeisenä sunnuntaina suunnattiin poikaystävän kanssa Vääksyyn päin, poikaystävän tädin perheen kesäpaikalle! Sää oli jälleen kerrän ihan täydellinen ja seura vielä parempaa. Minä tyhmänä tosin unohdin biksut kotiin, joten jouduin tyytymään vain kahlailemaan rantavedessä muiden uidessa ja saunoessa, buuuu.
 Vielä samaisena iltana/yönä, mentiin poikaystävän kanssa meidän laiturille piknikille. Seuraavana päivänä nimittäin koitti poikaystävän armeijaan lähtö.. Tona yönä ajatukset oli vielä aika sekavat eikä vielä oikeen osannut dottaa, että minkälaista inttileskeydestä (hyimikäsana) olisi tulossa. Voisin kirjotella tästä fiiliksiä lisää myöhemmin tällä viikolla kun tähän kysymykseen saa edelleen viikottain vastailla!
 Tein paljon ulkona treenejä! Ihan vaan siksi, koska ilmat oli aivan täydelliset ja en halunnut viettää päivästäni paria tuntia salilla heiluessa. Onnistuu hyvin ihan kotipihallakin ja oonkin vielä tän "alkusyksynkin" treenaillut pääosin ulkona. Näistäkin lisää myöhemmin!
 Heinäkuun puolessa välissä suunnattiin kohti Porvoota. Pikkusiskon kanssa napattiin matkalla Karismasta mukaan maailman maukkaimmat katkarapu/lohi-caesar salaatit, NAM! Porvoon reissulle oli kaksi syytä, toinen oli tämä...
 Käytiin kattomassa ihanaa hauvavauvaa ja olin aivan myyty!!
 Toinen syy oli ystäväpariskunnan ihanat häät. Ah, mä niin tykkään häistä!
 ....
 Sain poikaystävän ensimmäisille lomille ja vielä vähän pidennetylle sellaiselle! Kerettiin tehdä vaikka mitä, ensimmäisenä iltana kuitenkin käytiin moikkailemassa kaikki kaverit läpi ja istuttiin ihanassa Myllysaaressa.
 Käytiin mökkeilemässäkin! Tuona iltana kuitenkin aloin ihan yhtäkkiä voida tosi pahoin ja olo oli aivan järkyttävä.. Rasse lähti sitten vielä illaksi skeittaamaan ja mä päätin jäädä kotiin. Olo kuitenkin meni vielä huonommaksi ja seuraava yö oli aivan tuskaa..
No kuumehan se sieltä nousi (kiitos armeijan flunssa-aallon) ja viimeinen lomapäivä meni sohvalla makoillessa. Voi vitsi kun ärsytti! Katottiin (Rasse katsoi) leffaa, lepäiltiin, syötiin pizzaa ja illalla piti lähteä kohti Parolaa.. Oon ajanut Lahti-Parola väliä ihan laittoman paljon ja varsinkin sunnuntaisin mikään ei oo ärsyttävämpää lähteä sinne ajamaan JA vielä ärsyttävämpää ajaa yksin takaisin.. Ei mua haittaa hakea poikia sieltä ennen lomia, se on itseasiassa ihan kivaa eikä tarvitsi kotona odotella poikaystävää kotiin!
 Lenkkeilymaastoja!
 Käytiin poikaystävän perheen mökillä viettämässä kesäpäivää, syötiin brunssia, uitiin, käytiin Vääksyssä ja ajeltiin veneellä.
 Poikettiin lentokentällä hakemassa pikkusisko Sveitsin reissulta...
 ja haettiin tälläinen pikkunen kotiin!!! 

2 kommenttia:

  1. Löysin blogisi juuri ja tykästyin tosi paljon :) jään ehdottomasti seurailemaan!

    VastaaPoista