tiistai 4. syyskuuta 2012

Time flies

Hejsan igen! Neljäs viikko jo menossa, mihin tää aika katoaa, ÄÄÄ!? Toisaalta tuntuu, että vastahan mä tänne tulin, mutta sitten taas toisaalta tuntuu ku olisin ollut täällä aina haha. Viimeksi kun kirjottelin niin olin just saannut tietää, että lähen seuraavana päivänä viikonlopuksi Suomeen. Tää mun ruotsiperhe joutui työjuttujen takia lähteä Suomeen ja mulla oli mahdollisuus valita, että jäänkö tänne yksin vai lähenkö mukaan. Sanoin heti, että mä jään mielummin tänne Ruotsiin! Ajattelin, että en halua lähtee käymään Suomessa, varsinkaan näin alkuvaiheessa. Sitten sanoin muutamalle kaverille tosta Suomeen tulemisen mahdollisuudesta ja muutin mieleni, onneksi! Oli aivan älyttömän ihanaa nähdä kaikki kaverit ja perhe vaikka olinki ollut Ruotsissa vasta pari viikkoa :) Halusin pitää mun Suomireissun yllärinä, joten kerroin vaan perheelle ja parille kaverille tosta ja lopuille toi olikin sitte täysin ylläri! Viikonloppu meni tosi nopeesti, perjantaina yllätin Dilanin ihan täysin, käytiin syömässä tyttöjen kanssa ja lähettiin käymään mökkipippaloissa! Lauantaina näin montaa kaveria, käytiin kahveilla, shoppailtiin ja vaihdettiin kaikki kuulumiset! Illalla oli sitten yhden mun parhaimmista kavereista läksiäiset niin se kruunas koko viikonlopun :)
Viime viikko meni arkeen palautuessa, kaupunkia kierrellen ja kotihommia tehdessä! Nyt suuntaankin odotukset ens lauantaille, koska silloin me lähdetään RANSKAAN :) Siellä on vielä superlämmin, jee!

5 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja Hello Kityt on aina söpöjä :)

    VastaaPoista
  2. Oot niin upee! Oon aatellu leikata tollaset aika saman pituset hiukset kun sulla on nyt, ja aina kun katon näitä sun kuvias niin tekee mieli rynnätä kampaajalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin tekee mieli rynnätä kampaajalle joka kerta kun nään minkälaiset nää mun hiukset on.. Haluisin kans jotain muutosta!!

      Poista
    2. Mutta kiitoksia paljon :)

      Poista