NO SIITÄ INTTILESKEYDESTÄ

Mun on pitänyt kirjottaa aiheesta jo pitkään, mutta en ole saanut aikaseksi.. Toisaalta ihan hyvä kirjottaa nyt, kun poikien P-kausi on ohi niin pääsen vertaamaan ensimmäisiä kuukausia nyt näihin alokaskauden jälkeisiin kuukaisiin. 

Tosiaan, poikaystävä lähti armeijaan nyt heinäkuussa ja aloitetaan nyt vaikka tunnelmista ennen armeijan alkua. Rassen inttiin lähtö oli molempien mielessä varmasti jo kuukausia ennen heinäkuuta, mutta ei sitä osannut yhtään kuvitella minkälaista se tulisi todellisuudessa olemaan. Pari viikkoa ennen inttiin menoa, huomasin että ajatukset oli heinäkuussa melkeinpä päivittäin. Puhuttiin poikaystävän kanssa aiheesta melko paljon ja tiedettiin kyllä molemmat jo alusta asti se, että ei meidän suhteella tule missään vaiheessa olemaan mitään hätää. Lähinnä se ikävä mietitytti. Me ollaan oltu alusta asti aikalailla kun paita ja peppu eikä olla vietetty viikkoa pidempää aikaa näkemättä. Meidän onneksi (tai no lähinnä mun tässä intin aikana) ollaan koko seurustelun ajan vietetty paljon aikaa myös omien kavereiden kanssa, mikä on tietysti helpottanut siinä, että mulla on ollut kaverit ja ystävät vahvasti läsnä myös Rassen mennessä inttiin. Mä viihdyn myös silloin tällöin mielellään ihan yksin ja rakastan sitä kun saan tehdä omia juttuja omien ajatuksien kanssa!

  Rasse lähti siis inttiin 7.7 maanantaina. Edellisenä iltana/yönä ton ehkä oikeasti ekan kerran tajusi, mutta silti maanantain koittaessa oli aika epätodellinen olo. Ei oikeen osannut yhtään olettaa mitä odottaa! Maanantai meni ihan hyvissä fiiliksissä ja lähettiin puolen päivän jälkeen kohti Parolaa. Ajettiin Parolan parkkipaikalle ja istuttiin hetki hiljaa. Sitten kun Rasse avas suunsa niin itkuhan se tuli.. Kotimatka meni vähän surullisissa tunnelmissa, mutta nopeasti siitä tokeni! 

Ensimmäiset viikot oli kaikkein vaikeimpia. Ei sen yksinolon takia, vaan sen, että hyvällä tuurilla sai pari viestiä toiselta illalla ja se oli siinä. Kun on tottunut kertomaan toiselle aikalailla kaiken mitä päivän aikana tapahtuu, kaikki maailman hölmöimmät ja turhimmatkin jutut niin kun se yhtäkkiä loppuu, on väkisinkin aluksi vähän hukassa! Mulle on tullut tooooosi monta kertaa sellainen tilanne, että jotain hauskaa/surullista/hölmöä tapahtuu ja tekisi mieli soittaa toiselle samantien! No ei se oikein onnistu nyt :D Mua on tosi paljon harmittanut myös se, kun tietää kuinka suoraan sanottuna perseestä noilla alokkailla on tuolla ollut. Rasse on kuitenin fyysisesti tosi hyvässä kunnossa jne niin se pärjää tosi hyvin, mutta onhan toi välillä vähän ihme touhua ja simputtamista.. Halusinkin kerran tehdä Rasselle jotain piristävää sen kiinnioloviikonlopulle ja kirjotin romanttisesti ja vanhanaikaisesti kirjeen, jonka mukaan laitoin kuvia! Se tuntui ainakin vähän piristävän metässä vietettyä viikonloppua :D 

 Lomien alkaessa pyörimään on erossa olo helpottunut tosi paljon. Pojat pääsee perjantaisin lomille ja on sunnuntaihin asti, joten erossa oloa on vain neljä kokonaista päivää. Ton ajan seisoo helposti vaikka päällään! Mulla viikot menee ainakin ihan silmänräpäyksessä töitä tehdessä ja tietysti toi meidän pieni koiravauva on helpottanut tosi paljon pitäessään mua liikkeellä. 

Alokaskausi loppui tossa viikko/kaksi sitten ja sen jälkeen fiilikset on molemmilla muuttunut vielä positiivisemmiksi! Rasse sai 6kk palveluksen ja vielä sellaisissa hommissa, että pystytään aikalailla kokoajan laittaa viestiä ja illalla soitellaan. Nyt sitten vaan odotellaan viikko kerrallaan joulukuuta ja ai että, mä niiiiin odotan sitä että pääsee taas elämään ihan normaalia arkea toisen kanssa! Siinä on varmasti taas totuttelemista, mutta eiköhän se siitä taas pian luonnistu. 

Tiivistyksenä siis, aivan hirveä on ikävä, mutta niin pitääkin olla! Mun mielestä olis vähän huolestuttavaa jos ei ikävöisi toista. Mä oon onnistunut kääntämään ikävän positiiviseksi jutuksi enkä jää vellomaan siihen ikävään ja suruttelemaan. Tietenkin on niitä iltoja, että on vaikeempaa ja turhauttaa. Meillä tää armeija-aika on vaan vahvistanut meidän suhdetta ja ollaan mun mielestä vielä entistä läheisempiä ja osaa arvostaa sitä yhteistä aikaa ihan erilailla!

kuvat weheartit

Onko siellä muita inttileskejä? Minkälaisia fiiliksiä teiltä löytyy ja kuinka pitkään poikaystävänne on palveluksessa?