maanantai 29. huhtikuuta 2013

Oman kehon sisustus

Ajattelin nyt tännekin jakaa tän pienen projektin, joka mulla on alkamassa tossa vapun jälkeen! Hankin Foreveriltä yhdeksän päivää kestävän puhdistuskuurin ja en malttais odottaa, että pääsen ton alottamaan. Sain tän kuurin käsiini jo viime viikolla, mutta päätin odottaa tän aloittamista vapun juhlintojen sun muiden takia.
Tän kuurin aikana on siis tarkoitus puhdistaa oma keho kaikista turhista kuona-aineista ja kemikaaleista. Kuuri perustuu aika vahvasti Aloe Veraan, joka varmistaa lisäpuhdisuksen (määrätyn ruokavalion ohella), luo oikean happo-emästasapainon ja vaikuttaa ravintoaineiden imeytymiseen. Myös runsas veden juonti on merkittävä osa kuuria, sen avulla tavallaan huuhdellaan kehoa ja kuona-aineet poistuu iisimmin.
Puhdistuskuurin päämääriä ovat mm. painon putoaminen, energiavarastojen lisääntyminen, vatsa toimii paremmin, hiukset ja kynnet vahvistuvat, vastustuskyky kehittyy ja useimmiten kuurin läpikäyneet ovat puhdisuksen jälkeen rauhallisempia ja tasapainoisempia.

Kuurin ohella mun olisi tarkoitus noudattaa hieman tiukempaa ruokavaliota kuin ehkä normaalisti. Kuurin aikana pitäisi syödä paljon vihanneksia, juureksia, marjoja, hedelmiä jne. ja mieluiten vielä luomutuotteita. Voi myös syödä vähän kasvi- ja eläinvalkuaista sisältäviä ruoka-aineita eli esimerkiksi feta, halloumi, raakariisi, siemenet, sienet, soijamaito ja jukurtti.... Ruoka-aineet, joita tulisi välttää: kaikki teollisesti käsitelty ruoka, kovat rasvat, alkoholi, kahvi, musta tee, suola ja sokeri, lehmämaitotuotteet, vehnä, naudan- ja sianliha.

Tähän puhdistuskuuriin kuuluu neljä erilaista tuotetta. Tässä yläpuolella keskellä oleva Forever Lean sitoo rasvaa, hidastaa tärkkelyksen muuttumista sokeriksi (whatever that means..??), ehkäisee makeanhimoa ja estää osaa rasva- ja hiilihydraattiperäisistä kaloreista imeytymästä.

Fields Of Greens: runsaasti mineraaleja, vitamiineja, kuitua ja hivenaineita + "rakentaa" ja on "kuonanpoistaja"

Forever Bee Pollen. Tän kanssa mun täytyy ainakin aloitella varovasti, sillä tää sisältää siitepölyä ja mä oon vähän allerginen. Toimii kuitenkin joissakin tapauksissa hyvänä siedätyshoitona siitepölyä vastaan! Tämä nostaa energia tasoa ja sisältää monia ravintoaineita.

Aloe Vera Gel. Tätä juodaan 3 litraa tän kuurin aikana, jäiks! Hyväksi iholle ja limakalvoille, vatsan ja suoliston hyvinvointiin. Normalisoi myös pH-arvoa ja lisää vitamiinien, mineraalien ja antioksidanttien imeytymistä.

Palataan aiheeseen sitten kun oon päässyt kuurin aloittamaan! Jee oon niin innoissani. Jos tää toimii, niin kaikki ylimääräinen moska lähtee mun kropasta, voin paremmin ja tulevien treenienkin tulokset tulee nopeammin näkyville ja tää antaa tosi hyvän pohjan kunnon tapporeenaamisen aloittamiselle haha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti