torstai 7. tammikuuta 2016

Finally

Noniiin, nyt ollaan back in business ja vielä uuden kamerankin kera! Oon superinnoissani kuvaillut PALJON ja siitä syystä, varautukaa kunnon blogispämmäykseen. Ajattelin kuitenkin alottaa näin tammikuun kunniaksi aiheella hyvinvointi ja saattekin kuulla mun uudesta tuttavuudesta keittiön puolella.

Hankittiin tosiaan muistaakseni viime keväänä mehulinko, joka on ollut melko ahkerassa käytössä. Joskus vähemmän joskus enemmän. Täytyy kyllä sanoa, että toi on kyllä niin mainio väline! Aamu lähtee heti paremmin käyntin kun saa luonnollisen vitamiinipommin heti herättyään. Meillä on yksi Phillipsin versioista käytössä ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä juuri tähän koneeseen.

Mun monella ystävällä on myös mehulinko keittiöissään ja ollaankin jonkun verran vaihdeltu "reseptejä" keskenään, jottei kävisi yksitoikkoiseksi (terveisin mansikkaomenainkivääri-mehua puoli vuotta vedellyt). Kyselin tossa muutama päivä sitten kaverilta jotain uutta vinkkiä ja tällaista sieltä tuli vastaukseksi:


Eli appelsiini, sitruuna, kurkku, porkkana, parsakaali, babypinaatti ja inkivääri. Poikaystävä nosti kulmakarvojaan kun kerroin mitä mehuun laitan, mutta ai että! Oli niin hyvää! Jos tällä ei aamulähde käyntiin niin ei sitten millään :)

Onko teillä mehulinkoja ja mitkä on teiän lempparimehut? Vinkkejä otetaan mielellään vastaan!

4 kommenttia:

  1. Voi kun olisikin mehulinko. Täytyykö noihin mehuihin lisätä mitään esimerkiks sokerii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse sokeria, hedelmien oma sokeri riittää paremmin kuin hyvin! :)

      Poista
  2. ihana kun oot takaisin! ja kuvat näyttää tosi hyviltä, saako udella millä kameralla kuvaat? postaustoiveissa olisi jotain meikkiin liittyviä, sun instagramissa ja snapchatissa sulla on aina niin kauniit meikit ja kovasti tahtoisin itse oppia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt Olympus Pen E-Pl5! Huomenna oon itseasiassa kuvaamassa muutaman meikkivideon/postauksen niin niitä sitten tippuilee pitkin viikkoa blogin puolella :)

      Poista